sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Talviklassikko

Hei taas piiiiiiitkästä aikaa ! Täytyy sanoa että minulla on ollut ihan hirveä ikävä kirjoittamista. Vaikka olenkin tällä hetkellä suomen sosiaalitoimen maksamalla unelmalomalla, tuntuu että aika ei riitä mihinkään.
 Silloin Kun päivät kuluu lähinnä tulevaisuuden suunnitteluun, turhaan stressaamiseen ja haavemaailmassa elämiseen, ei aikaa jää fiksujen asioiden tekemiseen.

Hauskaa kuitenkin kuuluu pitää ja tämän olen onnistunut laittamaan käytäntöönkin, ainakin tänä viikonloppuna kun pääsin katsomaan Hifk vs. Jokerit talviklassikkoa stadionille. 
Ystäväni Sonjan isä oli ostanut VIP-liput kyseisen matsiin jo monta kuukautta sitten, mutta minulle kutsu tuli vasta paripäivää ennen peliä.


Saavuimme stadionin urheilumuseoon hyvissäajoin iltapäivällä. Parin tunnin odottelu ei haitannut yhtään sillä seura oli hyvää ja juttua riitti. Tilasimme siis oluet ja jutustelimme sitäsuntätä.


Oli meille vipeille tarjolla ruokaakin, oli suussasulavia salaatteja, mureaa lihaa ja raakoja kivikovia perunoita. Ihan tosi niistä perunoista olis voinu rakentaa kokonaan uuden stadikan. Tai vaikka pommisuojan kolmatta mailmansotaa varten !

Ruokailun jälkeen lähdettiin porukalla etsimään meille varattuja istumapaikkoja. Lopulta jälkeen 20 minuutin mittaisen etsimisen, väärine rivineen ja katsomoineen, löysimme oikeat paikat ja katsoimme legendojen peliä.


Varsinainen ottelu alkoi viideltä. Minulla ja sonjalla oli ainakin meininki kohdallan ja hurraata tuli huudettua niin että ääni oli lähteä. 
Voi sitä jännityksen määrää, kumpi onkaan stadin kingi?


JA niinhän siinä kävi että helsingin ifk vei voiton tuloksella 2-1. Minua tulos ei haitannut koska ensimmäistä kertaa istuin jokereiden fanipuolella. MINÄ, ME, JOKERIT ! eiku mitä ? 

Aina olen hifk:n puolella ollut mutta nyt kun laukussani pyörii jokereiden fanihuivi, voiko sitä sanoa petturuudeksi ? vai voinko edelleen hurrata ifk:n puolesta, toivottaa onnea ja potkaista hyvällä mielellä jokerit khl:ään?


Oli miten oli, minulla oli hauska ilta ! pelin jälkeen kävimme pienessä mukavassa ravintola/baarissa jossa söin etanoita ja tuoretta patonkia ! nam ! 

Kiitän vielä siis Sonjan isää upeasta kokemuksesta ja onnittelen Hifkiä anstaitsemastanne helsingin herruudesta ! stadi kuuluu nyt teille ! <3: illubeibi aka. ilona.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Dub-dub-dublin.




Irlanti, tuo vihreiden niittyjen ja kaltaisteni kääpiöiden ihmemaa. Sinne mieli halajaa takaisin joka päivä. 
Rakastan sitä tunnetta kun illalla nukkumaan mentäessä ja aamulla herätessä tajuat että et tiedä koko kaupungista tai maasta yhtään mitään. 
Tämä matka sai seikkailujalkani vipattamaan ja nyt mieleni tekisi jälleen lähteä kohti minulle tuntematonta maata/kaupunkia.



 Nyt pienet seikkailijani, laittakaa turvavyöt kiinni ja minä toivotan teidät oikein tervetulleeksi katsomaan matkaani Dubliniin näin kuvien kautta.




Lennot ja lentokentät olivat täynnä odotusta ja tylsyyttä. Siksi tuo kirja, jota itse luin mmmm.. 3 sivua ! En pystynyt keskittymään lentokentällä mihinkään koska lento jännitti minua todella paljon.
Saa kiittää luojaa ettei tullut ne kuuluisat housuun.



Meidän hotelli oli aivan ihana ! ja parasta oli että siellä oli karkin sijasta omena, JES. karkkilakko on ja pysyy.
Heti hotelliin päästyämme vaihdoimme vaatteet ja lähdimme kaupunkiin syömään ja shoppaamaan. valitettavast kamera ei tarttunut mukaan perjantaina joten kuvia ei niinkään ole.




Lauantai aamuna söimme tuhdin aamupalan jotta meidän ei tarvitsisi käydä kaupungilla syömässä mitään suurta vaan kävisimme illalla jossain hienommassa paikassa.






Tuolla oli ihan hirmuisen kova tuuli kokoajan ! lissut pitäkää hiuksista kiinni.
Sain muuten tuhlattua oman budjettini yli jo ennen lauantain puolipäivää, hups ?


Silta missä nämä lukot olivat oli mielestäni ihana! silta on nimittäin täynnä niin monenlaisia rakkaustarinoita. <3

joista puolet päätyi eroon, keep rolling !



Hotelli huoneissa pakkaa aina olemaan vähän tylsää, mutta ruoka pelastaa joka kerta.




Illalla mentiin viettämään iltaa paikallisiin pubeihin. Irkku meininki on ihan parasta, ihmiset laulaa yhteenääneen ja baareista ei paljoa muuta saa kuin viskiä ja kaljaa. Plus miehet sielä oli kohteliaita, ota suomi mallia !





Jossain välissä matkaa kävimme menninkäis museossa. Museo oli ihana ja tosi kiva mutta silti ehkä vähän pettymys, minä kun olin ajatellut sen olevan isompi ja yksityiskohtaisempi.






Museon jälkeen mentiin taas kaupungille ostoksille. Rahaa palaa mutta kerrankos sitä. 





Minun toiveeni matkalle oli käydä irlantilaisessa ruokakaupassa, koska pidän ruoka shoppailusta suomessakin. JA ostin ehkä mailman ihanimmat oloasut (en sieltä ruokakaupasta!)




Niinkuin kuitenkin tiedämme, kaikki loppuu aikanaan ja niin myös meidän matka.. meinasin kyllä jäädä sinne asumaan!
 Tässä oli nyt ehkä 1/10000 osa kaikista kuvista mitä otin matkan aikana, toisaalta 75% jäljelle jääneistä kuvista sisälsi ruokaa.

Seikkaillaan taas, ilona <3


lauantai 28. joulukuuta 2013

Kuulumisia

Hirveesti olisi intoa kirjottaa, mutta mitään ei saa aikaan ja yhtäkkiä siitä onkin kulunut viikkoja kun viimeksi kirjoitin. Oon ollut syksyn muutenkin tosi laiskalla päällä enkä ole saanut aikaan juuri mitään. Pari merkittävää juttua on kuitenkin tapahtunut kuluneiden pari kuukauden aikana joista pikaisesti kerron täällä blogin puolella.

Ehdoton ykkönen on varmasti se kun rakas pikkuveljeni syntyi 27.marraskuuta. On ihanaa kun perheessä on taas yksi uusi jäsen lisää. Ihanaa tässä on myös se että tämä on ensimmäinen biologinen pikkuveljeni, vaikka onhan se puolikaskin minulle ihan yhtä tärkeä. Tervetuloa hullunhauskaan maailmaan pikkuveikka !


Toinen asia mikä on omassa elämässäni merkinnyt (ainakin lähiaikoina) on se kun erosin koulusta 2.  joulukuuta. Huomasin olevani täysin väärällä alalla ja loputon pakkopulla alkoi tuntumaan yhä rankemmalta. Nyt siis kun minulla on aikaa, voin keskittyä harrastuksiin ja oman alani etsimiseen. Huh hah hei ja voi mikä helpotus !


Toki tässä on tapahtunut pienempiäkin juttuja joista en ole päässyt päivittelemään. Oli ystäväni Lauran 18v syntymäpäivät,  pikkujoulut, Lapsuuden ystävän tuparit (tämän voisi laittaa suuriinkin juttuihin koska ei oltu sonjan kanssa nähty sitten ala-asteen), ja toki viimeisimpänä oli oikea joulu.


Tässä nyt oli tällainen nopea postaus siitä että olen yhä elossa. Uuden vuoden jälkeen voisin alkaa postailemaan useammin. ! ihanaa uuttavuotta kaikille jo etukäteen <3

ps. Dublinin matka meni hyvin ja kirjoitan siitä heti kun saan kamerasta kuvat koneelle.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Nautin elämästä, hetkestä kiitävästä, etkä kyyneltä sä nää.

Mistä on onnelliset päivät tehty ?

Leikeistä ja lauluista,





Luonnosta ja tuoksuista,





Hyvästä ruuasta ja juomasta,







Hemmottelusta ja harrastuksista,





Vapaa-ajasta ja pienistä hetkistä,








Naurusta ja ystävistä,





Näistä on onnelliset päivät tehty. 

Niin harvoin sitä miettii kuinka paljon hyvää omassa elämässään on,
sitä pystyy luettelemaan sata huonoa asiaa elämästään minuutissa samalla kun kymmenen hyvän asian keksiminen vie koko tunnin.
Tekee silti ihan hyvää välillä miettiä että mikä tekee päivästä edes vähän hyvän.
Puhtaat lakanat, kuppi kahvia, villasukat vai kenties vain tieto siitä että kaapissa on ruokaa ja hanasta tulee vettä, eikä katossakaan ole reikiä mistä ulkona satava vesi voisi tulla sisään.
Mieti.
ilona<3